Lehtokotilosta tuli pihapuutarhureiden koriste- ja hyötykasvillisuutta syövä riesa. Laji on aluperin esiintynyt Lounais-Suomessa, mutta nyt se on levinnyt Oulun korkeudelle. Siuroonkin se on jo rantautunut.

 Aikuinen lehtokotilo on muodoltaan pyöreä ja halkaisijaltaan 1,5-2 senttimetrin kokoinen nilviäinen. Erotuksena harvinaisesta viinimäkikotilosta lehtokotilolla on kilvessään reunoista keskustaan etenevä, pääväriltään laikullisen ruskea juovittainen uurrekuvio. Viinimäkikotilolla on kilvessään säännöllinen ruskeasävyinen raidoitus ja se on kooltaan noin 4-senttinen.       

 Suotuisissa olosuhteissa lehtokotilo lisääntyy räjähdysmäisesti, sillä se munii monta kertaa kesässä useita satoja munia kerrallaan. Lehtokotilo elää kosteassa ja tiheässä kasvillisuudessa. Avokompostit, lehtikasat ja kasvirydöt ovat sen ihannepaikkoja. Torjunnan tärkein vaihe onkin rytöjen poistaminen pihoilta ja julkisilta alueilta. Kukkaistutukset on hyvä pitää väljinä ja nurmikko lyhyenä. Kuivilla kedoilla ja harvassa kasvillisuudessa laji ei viihdy.

 Lajin torjumiseksi ja hävittämiseksi etsitään keinoja, mutta toistaiseksi kerääminen on antanut parhaan tuloksen. Kotilot kerätään ämpäreihin ja niiden päälle kaadetaan joko kiehuvaa vettä tai 1:5 laimennettua etikkavettä, jolla ne voi marinoida kuoliaiksi. Kuolleet kotilot voi kompostoida tai polttaa. Kuolleita kotiloita ei pidä jättää luontoon, sillä kotilo on lajitoverinsa raadon syövä kannibaali. Kuolleet kotilot voi myös haudata syvälle maahan.

 Toinen keino hävittämiseen on olut- tai sokeriliuos, joka valmistetaan em. aineista lisäämällä niihin sokeria ja hiivaa. Liuos saa käydä pari päivää, minkä jälkeen se laitetaan pihalle matalaan astiaan. Kotilot hukkuvat liuokseen. Ansa täytyy tyhjentää usein.

 Ainakin hiiret, myyrät ja räkättirastaat syövät lehtokotiloita, joten niistä tuleekin pihatarhurin parhaita ystäviä. Jotkut ovat kokeilleet keräämistä maahan laitettujen levyjen alta. Niiden ongelma on se, että kotilot ovat mahdollisesti ehtineet munia, joten tämä keino ei vähennä yksilöiden määrää.

 Lehtokotilot karttavat suolaa, tuhkaa ja kalkkia, joten pienillä ja helposti rajattavilla alueilla voi kokeilla kukkaistutusten rajaamista niillä. Ongelmana on sadeveden huuhtouma ja niiden tuottama ravinnemälli. Torjuntaan on saatavana rautasulfaattipitoista ainetta, mutta kokemusten mukaan se ei ole kovin tehokasta. Nyt on kehitteillä koivupohjainen tisle.

 Lehtokotilon pihalle ilmestymistä ei pidä ihmetellä, sillä se tai sen munet voivat kulkeutua mihin vain polkupyörän tai auton renkaissa tai kengän pohjissa. Hiekka- tai muutoin päällystetyn tien yli kotilot eivät mielellään mene.

 Lehtokotilon torjunta pitää aloittaa heti, kun ensimmäinen yksilö löytyy pihalta. Tuloksekkainta on keskitetty yhteistyö lähinaapuruston ja kyläläisten kesken. Siurossakin on tarpeen järjestää lehtokotilon keräämis- ja hävittämisbileitä.

 Keskuudessamme elävistä kannibaaleista huolimatta nyt on kesä, siis nauttikaamme yöttömästä yöstä!