Maria Asunta (Syvälä)

(s. 1975, on siurolainen kirjailija ja toimittaja. Häneltä on julkaistu runoteos Älä sylje minua syliisi, tietokirja Iltasuukko, romaani Onnen tyttö, sarjakuva-albumi Kielteinen kotiäiti yhdessä Hanna Brusin kanssa sekä pienoisromaani Koti. Marian kirjoissa ovat läsnä äitiys ja lapsuus, maaseutu ja kaupunki, hoiva ja turvattomuus, mieli ja mielettömyys, tragedia ja komedia. Hän tahtoo kirjoittaa unohdetuista, tallotuista ja haparoivista ihmisistä. Maria uskoo tulevansa hulluksi, jos ei saisi kirjoittaa.
Lainaus pienoisromaanista Koti (julk. 2/2010):
"Lupaan Tanelille, että tulen. Tulen varmasti. Taneli painaa lakin päähänsä ja katoaa oviaukkoon, mutta kääntyy vielä minuun päin.
– Katos, kun ihmiset kiinnittyy kotiinsa. Ne kietoo tuntosarvensa tuttuihin paikkoihinsa. Jos sää kato näytät mulle kotis, niin mää kerron sulle, kuka sää oot. Mutta kodin ymmärtää vasta, kun joku himoittee sitä, valtaa sen ja ottaa kodin pois. Ja joku aina ottaa."

Maria Asunnan kotisivut: mariaasunta.fi

Kuvataiteilija Hilkka "Hilu" Laakkonen

Siuro-Seuran puheenjohtaja

"Mulla on semmonen tunne, että kuulun Siuroon, olen kotona!"

Syntymäaika: 23.2.1949 Hämeenlinna

"Olen työkyvyttömyyseläkkeellä -kaaduin moottoripyörällä pari vuotta sitten ja vasen olkapää vammautui-  laboratorioteknikon tehtävistä. Mälväsin kumia ensin Nokialla ja sit Vammalassa.

Olin Knuutilassa taidekurssilla ja satoi vettä koko ajan. En halunnut maalata sisätiloissa selkä selkää vasten muiden maalareiden kanssa.  Muutun aika epäsosiaaliseksi kun teen taidettani, haluan mieluiten olla itsekseni. Menin ulos katsomaan mitä kuvanveistoryhmä tekee. Siellä istui Välimäen Olli mallina ja aloitin muovailun savella. Se oli menoo...

Oli ihan eri maailmasta tehdä ihmisen pää muovailemalla kuin piirtää se yhteen tasoon paperille. Kuvanveistossa on jotain yhtäläistä entisen työni kanssa, koska muotin teossa täytyy miettiä päästöjä: ilma- ja kaatoaukot, siis eräänlaista tekniikkaa.

Naisena olemisesta ja kait omia tunteitaan ja tuntemuksiaan niihin veistoksiin purkaa. Eräs ikiaikainen ystäväni Virosta sanoi kerrran, että mun kaikki työni on tosi alakuloisia ja surullisia...No voi sit muuten näyttää iloista naamaa, sanoin.   Nk.kantaaottavaa taidetta ei kyllä taida syntyä...tai eihän sitä tiedä. Jostain syystä kaikista helpoimmin syntyy aina kuva ihmisestä...useimmiten naisen kroppa. Niissä on aina joku tunnetila meneillään.

Myös kiven hakkaamisessa on jotain entisestä työstäni. Mun työni oli fyysisesti raskasta miesten työtä. Se oli kaukana siisteistä konttuurihommista: haalarit päälle, kintaat käteen, kuulosuojaimet päähän:  sekotuskoneelle ja valssille hommiin.

Oon aina tykänny "ryskä-hommista" niinku Päätalon Kallekin, saan kiksejä kun saan käyttää rälläkkää ja moskulaa. Kivi on vielä vaikeeta työstettävää ja tietty raskasta ja likaista...tuntuu että saa tehdä tosissaan. Helpolla ei pääse.

Veistäminen on ihan eri asia kuin mallin muovailu savesta, jolla aina esimerkiksi metalliveistokset alotetaan. Muovailussa lisätään, veistossa otetaan pois. Ne "OHO"-palaset antaa oman jännityksensä peliin. Siinä täytyy "nähdä" miltä se tulee näyttämään kun tosta kohtaa nappaan palasen pois. Millään ei malta lopettaa työskentelyä kun alkaa kiven sisältä löytyyn sitä mitä ajattelikin.

Olen joskus aikoja sitten käynyt maalauspainotteisen taidekoulun. Olen tehnyt maalauksia eri tekniikoilla, mutta olen piirtäjä. Grafiikkaa olen tehnyt myös ennenkuin kuvanveiston löysin.

Siuro on aina ollut tärkeä paikka. Kävin melkein toistakymmentä vuotta ellen peräti 20  kesäisin Knuutilassa Kuvataiteilijoiden järjestämällä taideleirillä. Yövyin Knuutilan aitassa, joka on nyt hotellina. Se oli mun loma, viikko itselle, pääsi irti arjesta.

Jos kaipaa kaunista luontoo ja hurahtaa vanhoihin esineisiin ja taloihin niin Siuro on oikea paikka asua. Ostin talon, joka oli täynnä kunnostettavia huonekaluja. Mulla jäi taiteen teko moneksi vuodeksi, kun kunnostin taloa ja huonekaluja, joita riittää vielä, ei oo kaikki kunnostettu!  Ostin tämän talon 1997 lokakuussa.

Mulla on semmonen tunne, että kuulun Siuroon, olen kotona!"

21.8.2009
Hilu

Kuva: Marja Valkama

{flv}videot/hilkka_laakkonen_kuvanveistaja.flv{/flv}	Hilkka Laakkonen kuvanveistäjä	Kuvaus ja editointi: Jaana Segerberg 19.8.2009	3:46

Taidemaalari Osmo Rauhala

(s. 14. syyskuuta 1957 Nokia)

Osmo Rauhala on tunnetuimpia suomalaisia nykytaiteilijoita. Hänen ensinäyttelynsä oli Nokialla vuonna 1974. Rauhala on opiskellut Vapaassa taidekoulussa 1981–1982, Taideakatemian koulussa 1982–1987 sekä ulkomailla.

Rauhala valittiin vuonna 1992 vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Hän on pitänyt kymmeniä yksityisnäyttelyjä, joista suurin osa ulkomailla. Hän on osallistunut yli 100 ryhmänäyttelyyn yli 20 maassa. Rauhala on opettanut mm. Kuvataideakatemiassa, taideteollisessa korkeakoulussa, Helsingin yliopistossa, Teatterikorkeakoulussa, Teknillisessä korkeakoulussa ja Turun piirustuskoulussa.

Rauhalan teoksia on Nykytaiteen museossa Kiasmassa ja monien kaupunkien taidemuseoissa. Hän harrastaa biologiaa, kalastusta ja vaeltamista, filosofiaa sekä ympäristötaiteen kehittämistä.

Vuodesta 1988 lähtien hän on opiskellut New Yorkissa. Talvet hän työskentelee New Yorkissa ja kesäisin hän luomuviljelee sukutilaa Siurossa. Hänellä on kaksi lasta.

Lähde: Wikipedia

Taiteilijan kotisivut

{youtube}TEJV9sw8gOA{/youtube}

Video Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalausten valmistumisesta

Lastenkirjailija Marja Valkama

Asun Siurossa, Siuronkalliolla. Kosken kohina kuulaana kesäiltana kantautuu pihaan ja se tuntuu hyvältä.

Olen ihminen, jota naurattaa omituiset hassut sattumukset ja erilaisten tilanteiden komiikka. Ei mikään ole niin kivaa kuin olla tikahtumaisillaan nauruun. Lapsena oli ihanaa löytää kirjaston hyllystä jonkun kirjailijan kirjoja, jotka naurattivat. Aloin 7-vuotiaana käydä kirjastossa ja tuli ihan hiki ilosta, jos hyllystä löytyi lempikirjailijan kirja, jota en vielä ollut lukenut.

Haluaisin itse kirjailijantyössäni osata naurattaa muita ihmisiä. On ällistyttävän vaikeaa osata naurattaa. Helpompaa on kuvailla jonkun joutuminen liikenneonnettomuuteen kuin se miten järjettömän hauskaa kuutosluokkalaisilla oli koulun discossa.

Kirjoihini ideat syntyvät oikeasta elämästä ja oikeista ihmisistä. Mikään ei ole niin kummallista kuin oikea elämä. Ei mikään kirja tai leffa pysty kuin vaivoin jäljittelemään elämän omituisuutta. Yritän kuitenkin.

Aina minulla on kirja suunnitteilla. Nimenomaan se kirja, joka saa vedet silmiin naurusta ja kenties itkustakin.

Kirjailijan teokset

• Arvi lukee uutiset, 2008
• Minä ja mun kaveri, 2004
• Andy, 1998
• Topi ja Lilli, 1991
• Tiikeri-Topi, 1990

Edellinen sivu