PILKKIKISAT 10.3.2021 klo 10-12, Siuron Asemanlahti   

Tämän talven yksi todella kylmistä aamupäivistä osui meidän eläkeläisten pilkkikisojen aikaan. Aamulla Siurossa oli paikoin reilut 20 astetta pakkasta. Aseman rannassa klo 10 aikoihin ilma oli lauhtunut onneksi muutamalla asteella. Kylmyyden ja tuulen takia tehtiin päätös, että kilpailuaika lyhennetään kolmesta tunnista kahteen tuntiin. Tämän kahden tunnin aikana kala ei oikein ollut syöntipäällä. Muutamia särkiä ja ahvenia tuli saaliiksi. 

Jäätä oli reilut 30 cm ja lunta jään päällä vähäsen, joten hyvä oli kävellä ja tehdä avantoja.  

Vallitsevan koronatilanteen takia meillä ei ollut pullakahveja Koski-Baarissa.  

Taipaleen Kaija ja Aatos kulkivat jäällä ja tarjosivat kuumaa juomaa pilkkijöille. 

Heille tästä lämpimät kiitokset. 

Pienimmän kalan palkinnon sai Terttu Kiminki 9 g painavalla ahvenella. 

Yhteensä tapahtumassa oli mukana 13 jäsentä. Reipas pakkanen ja korona vähensivät osallistujien määrää tuntuvasti. 

MIEHET: 

 

1. 

 Räsänen Pentti 

114 g 

2. 

 Luostarinen Esa 

  89 g 

3. 

 Majoinen Tenho 

  66 g 

 Miehiä oli mukana 9. 

NAISET: 

1. 

 Räsänen Vappu 

245 g 

2. 

 Kiminki Terttu 

  89 g 

Naisia oli mukana 4.